Ohjaus: Uli Edel
Henkilöt: Siegfrid, Brunhilde, Kriemhilde, Burgundin kuningas
Ensimmäisen kerran tutustuin Nibelungin taruun Janusz Pielkakiewiczin kirjassa Kadonneen kullan jäljillä. Kirjassa kerrottiin faktat Nibelungin aarteen taustalla, elokuva kertoi legendan.
Tarina on todellakin perinteinen legendan. Ylhäistä syntyperää oleva sankari, joka ei tiedä alkuperäänsä. Lohikäärme, aarre, kaksi kaunista neitoa, joista molemmat rakastavat sankaria.
Elokuvassa henkilöt jäävät hieman etäisiksi johtuen joko siitä, että tarinaa kuljetetaan pitkälti legendana ja henkilöt edustavat arkkityyppejä, eikä heidän motiiveihinsa puututa sen tarkemmin tai sitten henkilökuvien keveys johtuu näyttelijäntyöstä, jossa ei mielestäni kuitenkaan ollut mitään vikaa sinänsä. Tietyllä tapaa olisin kaivannut tarinan kerrontaan hieman legendan ylittävää ulottuvuutta ja syvyyttä.
Kiinnostava ja katsomisen arvoinen elokuva kuitenkin. Legenda on vaikuttanut ainakin Wagneriin ja sen väitetään jättäneen jälkensä myös Tolkieniin. Itse jäin tarinan kannalta pohtimaan petettyä Brunhildea. Siinä olisi aineksia kiinnostavaan kertomukseen, joka sisältäisi sopivassa suhteessa myyttisiä aineksia, mutta hyvän kirjoittajan käsissä sen saisi kohoamaan legendan yläpuolelle ollen jotain uutta ja ennen kokematonta. Legendassa vain Brunhilde tekee itsemurhan rakkautensa menetettyään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti